24.9.2015

Asian tausta

J oli työskennellyt ajalla 18.8.2005 - 19.9.2010 ensin Kuusankosken ja sitten yhdistyneen uuden Kouvolan kaupungin palveluksessa lähes yhtäjaksoisesti yhteensä 22 määräaikaisessa työsuhteessa ruokapalvelutyöntekijänä. J:n työntekopaikkana oli ensimmäistä jaksoa lukuun ottamatta ollut erään palvelukeskuksen yhteydessä sijaitseva tuotantokeittiö. Ensimmäistä, työllistämistuella tehtyä työjaksoa ja kahta viimeistä, toimintatapatarkastuksen keskeneräisyydellä perusteltua määräaikaista työsopimusta lukuun ottamatta kaikkien määräaikaisten työsopimusten perusteeksi oli ilmoitettu nimetyn henkilön sijaisuus. Kaupunki oli samaan aikaan ylläpitänyt sijaislistaa tarvittavien sijaisten saamiseksi ruokapalvelun eri toimipisteisiin. Syyskuun 2010 jälkeen J:n työsopimusta ei ollut jatkettu.

Kanne ja vastaus Kymenlaakson käräjäoikeudessa

J vaati kanteessaan vahvistettavaksi, ettei Kouvolan kaupungilla ollut ollut perusteltua syytä solmia J:n kanssa määräaikaista työsopimusta eikä toistuvia perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia ja ettei kaupungilla ollut ollut perustetta irtisanoa tai purkaa hänen työsopimustaan. Lisäksi J vaati, että kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänelle irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta 4 437,62 euroa, vuosilomakorvausta 425,77 euroa, lomarahaa 177,38 euroa sekä korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 20 kuukauden palkkaa vastaavat 44 376,20 euroa, kaikki määrät korkoineen. Kouvolan kaupunki ei ollut esittänyt, kenen työntekijän poissaoloihin väitetyt sijaisuudet perustuivat. Myöskään kaupungin ilmoittama peruste eli toimintatapatarkastuksen kesken olo ei ollut oikeuttanut työsopimuksen tekemiseen määräaikaisena. Näin ollen edes yksittäisille määräaikaisille työsopimuksille ei ollut esitetty hyväksyttävää perustetta. Kouvolan kaupungilla oli ollut J:n tekemissä ruokapalvelutyöntekijän töissä pysyvä työvoiman tarve. J:n työsuhteen päättymisen jälkeen kaupunki oli palkannut uusia henkilöitä samoihin tehtäviin. Työnantaja oli joka tapauksessa aikaansaanut työsuhteen hiljaisen pidennyksen, kun se oli määräaikaisen työsuhteen päätyttyä sallinut J:n jatkaa työtä. Hänen työsuhteensa oli päätetty ilman laissa tarkoitettua irtisanomis- tai purkuperustetta. J ei ollut työllistynyt muihin tehtäviin syyskuun 2010 jälkeen.

Kouvolan kaupunki kiisti kanteen. Määräaikaisuuksien syynä oli ollut nimeltä mainitun henkilön poissaolon sijaistaminen sekä kahden viimeisen työsopimuksen osalta Kouvolan kaupungin yhdistymisestä johtunut kesken ollut toimintatapatarkastus. Kaupungin ruokapalvelu oli ollut uudelleenjärjestelyn kohteena. Kaupunki oli vuonna 2009 käynnistänyt kouluverkkoselvityksen, jolla toteutuessaan tuli olemaan merkitystä ruokapalvelutyöntekijöiden määrään koulujen lakkauttamisen vuoksi. Työvoiman tarve ei ollut ollut pysyvä. Kaupunki ei ollut J:n työsopimuksen päättymisen jälkeen palkannut vakituiseen työsuhteeseen henkilöitä samoihin tehtäviin. Sijaisia kaupunki oli palkannut, koska siihen oli ollut perusteltu syy. J:n työsuhteen hiljaisesta pidentämisestä ei ollut ollut kysymys. Määräaikaisen työsopimuksen tekemisestä oli ensin sovittu suullisesti ja kirjallinen työsopimus oli tehty myöhemmin. Jäätyään työttömäksi J ei ollut itse tarjoutunut tekemään töitä, kun hän ei ollut merkityttänyt itseään kaupungin sijaisrekisteriin.

Käräjäoikeuden tuomio 28.1.2013

Käräjäoikeus totesi näyttöä ja asiaa koskevaa sääntelyä selostettuaan, että Kouvolan kaupunki oli ilmoittanut J:lle perustellun syyn kunkin määräaikaisen työsopimuksen solmimiselle. Siltä osin kuin määräaikaiset työsopimukset olivat perustuneet toisen henkilön sijaistamiseen, työsopimuksissa oli ilmoitettu sen vakituisen viran- tai toimenhaltijan nimi, jonka sijalle J oli tullut, vakituisen viran- tai toimenhaltijan vuosiloman, sairausloman, työloman tai muun sellaisen syyn vuoksi.

Näytetyksi oli tullut, että J:n työsuhdetta ei ollut elokuussa 2010 hiljaisesti pidennetty, vaan työsopimuksen tekemisestä oli työpaikalla vakiintuneen tavan mukaisesti ensin sovittu suullisesti ja kirjallinen työsopimus oli allekirjoitettu myöhemmin.

Todistajana kuullun ruokapalveluesimiehen kertomuksesta oli ilmennyt, että kaupunkien yhdistymiseen liittyen oli loppukeväästä ja alkukesästä 2010 ilmoitettu, että määräaikaisia työsuhteita tarkastellaan tarkemmin ja mietitään, saadaanko toisista keittiöistä siirrettyä henkilöitä siihen keittiöön, missä henkilökuntaa tarvitaan. Lisäksi kouluverkkoselvitys oli ollut käynnissä. Tämä vaikutti siihen, mitä koulujen toimintoja lakkautettiin ja paljonko sieltä vapautui keittiöhenkilökuntaa. Kesäaikana koulujen henkilökunta piti ensin omat lomansa ja sitten työntekijät voivat tulla tekemään lomasijaisuuksia tuotantokeittiöön. J:n kahteen viimeiseen työsopimukseen oli määräaikaisuuden perusteeksi ilmoitettu "toimintatapatarkastus kesken". Toimintatapatarkastuksen vuoksi yksi henkilö oli siirretty Elimäen kunnasta Kouvolaan nyt kysymyksessä olevaan palvelukeskukseen. Näytetyksi oli tullut, että kaupungilla oli myös toimintatapatarkastuksen keskeneräisyyden perusteella ollut perusteltu syy määräaikaisten työsopimusten tekemiseen.

Palvelukeskuksen keittiön vakinaisten työntekijöiden lukumäärä oli vuodesta 2008 lisääntynyt yhdellä henkilöllä. Kouvolan kaupungin ruokapalvelusta oli vuonna 2010 irtisanoutunut kaksi henkilöä. Ruokapalvelutyöntekijöiksi oli 1.9.2010 alkaneeseen työsuhteeseen valittu kaksi henkilöä, jotka olivat tehneet Kouvolan ruokapalvelussa sijaisuuksia. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut tullut esille seikkoja, jotka osoittivat, että J olisi ollut ansioituneempi kuin edellä mainitut henkilöt ja että J olisi siten pitänyt vakinaistaa ennen heitä toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen.

Kaupungilla oli ollut tarjolla sijaisuuslistaan perustuvia määräaikaisia työsopimuksia. J ei ollut kuitenkaan ottanut entiseen työnantajaan yhteyttä ja tiedustellut mahdollisuuksiaan saada työtä. Hän oli siten omalla menettelyllään aiheuttanut työttömyytensä.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jorma Korvuo.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 16.5.2013

J valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa.

Hovioikeus totesi asiaa koskevaa sääntelyä selostettuaan näytetyksi tulleen, että J:n määräaikaiset työsopimukset olivat ensimmäistä ja kahta viimeistä lukuun ottamatta perustuneet sijaisuuksiin 31.7.2010 saakka. Kysymys oli ollut sijaisketjusta, jonka kesto ja peruste olivat riippuneet viime kädessä sijaistettavan henkilön vielä vakiintumattomasta terveydentilasta ja hänelle jaksoittain myönnettävästä kuntoutustuesta.

Hovioikeus katsoi, että työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa (55/2001) tarkoitettu perusteltu syy edellytti painavampia perusteita kuin aikaisemmassa laissa. Jos työvoiman tarve oli arvioitavissa pysyväksi, perusteltua syytä määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen ei ollut.

Hovioikeus totesi, että J oli tehnyt koko ajan samoja työtehtäviä kyseisessä yksikössä. Se, kenen sijaisena hän oli toiminut, oli vaihdellut, mutta helmikuusta 2008 lukien hän oli toiminut ainoastaan yhden henkilön sijaisena. Hänen määräaikaisten työsopimustensa yhteismäärä oli ollut suuri. Niiden välillä oli ollut vain lyhyitä taukoja ja syksystä 2007 lukien ne olivat seuranneet toisiaan välittömästi. Lisäksi henkilötodistelulla oli selvitetty, että J:n työsuhteen aikana yksikössä olleiden työntekijöiden määrä oli pysynyt samana eli noin kymmenessä henkilössä. Asiassa ei ollut väitetty, että merkittäviä muutoksia keittiötyöntekijöiden kokonaismäärässä olisi tapahtunut myöskään nykyisen Kouvolan alueella. Kirjallisista todisteista oli joka tapauksessa ilmennyt, että keittiötyöntekijöiden sijaisia oli Kouvolan alueella ollut jatkuvasti suuri määrä ja että kaupunki oli ylläpitänyt näistä henkilöistä niin sanottua sijaislistaa.

J:n kahdessa viimeisessä työsopimuksessa oli merkitty määräaikaisuuden perusteeksi se, että toimintatapatarkastus oli ollut kesken. Todistajana kuullun ruokapalveluesimiehen kertoman mukaan tarkastus oli liittynyt Kouvolan alueen kuntaliitokseen, joka oli tullut voimaan vuoden 2009 alussa. Tarkastuksessa oli ollut kyse siitä, että yhdistettyjen kuntien keittiöissä oli ollut hyvin erilaisia toimintatapoja, joita oli täytynyt yhtenäistää. Lisäksi tarkastelun alla olivat olleet yksiköiden henkilöstön määrät suhteessa asiakkaiden määriin. Mainitun todistajan kertomuksen perusteella hovioikeus totesi, ettei toimintatapatarkastus ollut sisältänyt sellaista uhkaa työvoiman tarpeen jatkuvuudelle, että sitä voitaisiin pitää perusteltuna syynä J:n sopimusten määräaikaisuuksille. Sitä vastoin henkilötodistelulla oli selvitetty, että kyseisen yksikön keittiötyöntekijöiden määrä oli jopa lisääntynyt yhdellä J:n työsuhteen päättymisen jälkeen.

Hovioikeus katsoi, että työvoiman tarve oli ollut J:n esittämällä tavalla arvioitavissa pysyväksi. Näin ollen kaupungilla ei ollut ollut perusteltua syytä toisiaan seuraavien määräaikaisten työsopimusten tekemiseen. J:n työsopimuksen oli katsottava olleen toistaiseksi voimassa.

Korvauksen osalta hovioikeus totesi, että kaupunki oli ilman J:n antamaa aihetta ja perusteettomasti päättänyt hänen työsuhteensa. Se, että työnantajan edustaja oli J:n kertoman mukaan hänen lomansa aikana tarjonnut jotakin lyhyttä sijaisuutta, ei antanut aihetta arvioida kaupungin menettelyä toisin. J:n työsuhde kaupunkiin oli kestänyt suhteellisen pitkään eli noin viisi vuotta. Työsuhteen päättymisen jälkeen J oli ollut työttömänä jo melkein kolme vuotta. Kaupunki oli katsonut, että korvauksen määrää alentavana seikkana oli otettava huomioon se, ettei J ollut hakenut riittävän aktiivisesti työtä. Hovioikeudelle oli kuitenkin muodostunut J:n kertomasta käsitys, että hän oli pyrkinyt työllistymään häneltä edellytetyin tavoin. Lisäksi J oli työsuhteensa päättymisen jälkeen ainakin jonkin ajan luullut olevansa edelleen kaupungin sijaislistalla. Oletettavaa oli, että J:lla oli kuitenkin ikänsä ja hankkimansa koulutuksen perusteella mahdollisuus työllistyä tulevaisuudessa. J oli kertonut harkitsevansa myös lisäkoulutusta työllistymisensä edistämiseksi.

Asiassa esitettyjä seikkoja kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 17 750,48 euroa. Tästä korvauksesta työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti tehtävän 75 prosentin vähennyksen määrä oli 7 802,41 euroa.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti Kouvolan kaupungin suorittamaan J:lle korvaukseksi irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä vaaditut 5 040,77 euroa ja työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 9 948,07 euroa korkoineen sekä Työttömyysvakuutusrahastolle J:lle tuomitusta korvauksesta vähennetyn osuuden 7 802,41 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Minna Mattila ja Helena Metso.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. J on 18.8.2005 ja 19.9.2010 välisenä aikana työskennellyt lähes keskeytyksettä ensin Kuusankosken kaupungin ja sitten yhdistyneen Kouvolan kaupungin palveluksessa yhteensä 22 määräaikaisessa työsuhteessa ruokapalvelutyöntekijänä erään toimipisteen keittiössä. Ensimmäistä, työllistämistuella tehtyä työjaksoa ja kahta viimeistä, toimintatapatarkastuksen keskeneräisyydellä perusteltua määräaikaista työsopimusta lukuun ottamatta kaikkien määräaikaisten työsopimusten perusteeksi on ilmoitettu nimetyn henkilön sijaisuus. Kaupunki on samaan aikaan ylläpitänyt sijaislistaa tarvittavien sijaisten saamiseksi ruokapalvelun eri toimipisteisiin.

2. Asiassa on ensi sijassa kysymys siitä, onko kaupungilla ollut oikeus mainituissa olosuhteissa solmia J:n kanssa toisiaan seuranneita määräaikaisia työsopimuksia vai onko hänen työsopimustaan pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Sovellettava sääntely ja sitä koskeva oikeuskäytäntö

3. J:n työsopimuksiin sovelletaan työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin (55/2001) säännöstä, joka on ollut voimassa 1.6.2001 - 31.12.2010. Tämän lainkohdan mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.

4. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin säännös osoittaa, että työsopimusten päätyyppinä ovat toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ja että työsopimuksen määräaikaisuus edellyttää perusteltua syytä. Kysymys on työntekijän suojaksi säädetystä pakottavasta sääntelystä, ja todistustaakka määräaikaisuuden lainmukaisesta perusteesta on työnantajalla (HE 157/2000 vp s. 60 ja 61).

5. Lain esitöissä (HE s. 60) ja oikeuskäytännössä (esimerkiksi KKO 2012:10, kohta 11) todetun mukaan määräaikaisina voidaan pitää vain sellaisia työsopimuksia, joiden päättyminen määräytyy objektiivisin perustein, kuten päivämäärän, tietyn tehtävän loppuun saattamisen tai tietyn tapahtuman perusteella. Oikeuskäytännössä (esimerkiksi KKO 2008:29 ja KKO 2012:10) määräaikaisen työsopimuksen solmimista ei ole pidetty perusteltuna muun muassa silloin, kun työsopimuksen kesto ei ole ollut osapuolten ennakoitavissa työsopimusta tehtäessä.

6. Sitä, milloin määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen on perusteltu syy, ei ole laissa tarkemmin määritelty. Lain esitöiden mukaan (HE s. 60 ja 61) määräaikainen työsopimus voidaan tehdä, jos työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy tai muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste sitä edellyttäisi.

7. Hallituksen esityksessä (s. 60 ja 61) todetaan lisäksi, että jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, vaan tehtävien työsopimusten tulee olla voimassa toistaiseksi. Määräaikaisten sopimusten käyttöä ei esityksen mukaan kuitenkaan rajoitettaisi silloin, kun siihen on laissa tarkoitettu syy. Toistuvien määräaikaisten sopimusten edellytyksenä olisi toisaalta se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy ja toisaalta se, että työnantaja ei pyri toisiaan seuraavilla määräaikaisilla työsopimuksilla kiertämään toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin liittyvää työntekijän suojaa. Lisäksi on todettu, ettei jatkuvasti toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöön samoissa töissä olisi perusteltua syytä, jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi.

8. Vuoden 2011 alussa on tullut voimaan uusi työsopimuslain 1 luvun 3 § (1224/2010). Pykälän 3 momentissa säädetään nimenomaisesti, ettei määräaikaisten työsopimusten käyttö ole sallittua silloin, kun niiden lukumäärä tai yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi. Uutta sääntelyä ei kuitenkaan sovelleta J:n työsopimuksiin.

9. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin (55/2001) soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä on kuitenkin vahvistettu, että toistuvia määräaikaisia työsopimuksia ei ole sallittua solmia silloin, kun työvoiman tarve on arvioitava pysyväksi (KKO 2011:73 ja KKO 2012:2). Viimeksi mainitussa ratkaisussa (kohta 19) lausutun mukaan tulkinnassa on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, kohdistuuko työvoiman tarpeen pysyvyyteen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa.

10. Työsopimuslailla on saatettu voimaan määräaikaista työtä koskeva direktiivi 1999/70/EY. Direktiivillä on pantu täytäntöön Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemä määräaikaista työtä koskeva puitesopimus. Sillä otettiin Euroopan tasolla käyttöön tiettyjä työntekijöiden suojaa koskevia vähimmäisvaatimuksia koskevia sääntöjä. Näistä yksi on puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan vaatimus siitä, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön yksi tai useita seuraavista toimenpiteistä perättäisiin määräaikaisiin työsopimuksiin liittyvien väärinkäytösten ehkäisemiseksi: a perustellut syyt tällaisten työsopimusten uudistamiselle, b perättäisten määräaikaisten työsopimusten enimmäiskesto tai c tällaisten työsopimusten uudistamisen lukumäärä. Direktiivi ei ole esteenä sille, että kansallisesti työntekijän suoja on säädetty laajemmaksi kuin mitä direktiivi edellyttää, kunhan vaatimukset eivät sinänsä ole unionin oikeuden vastaisia.

11. Unionin tuomioistuin on asiassa C-586/10, Kücük (EU:C:2012:39, kohta 56) puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan tarkoittamien perusteltujen syiden sisältöä arvioidessaan katsonut, että tilapäinen sijaishenkilöstön tarve voi lähtökohtaisesti muodostaa perustellun syyn määräaikaisten työsopimusten solmimiselle. Myöskään yksinomaan se, että työnantaja joutuu käyttämään tilapäisiä sijaisuuksia toistuvasti tai jopa pysyvästi ja että nämä sijaisuudet voitaisiin kattaa myös ottamalla työntekijöitä palvelukseen toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla, ei merkitse sitä, ettei tilanteessa olisi olemassa perusteltuja syitä määräaikaisten työsopimusten solmimiselle. Unionin tuomioistuimen mukaan arvioitaessa perusteltujen syiden olemassaoloa on otettava huomioon kaikki asian olosuhteet, mukaan luettuna saman työnantajan kanssa aiemmin tehtyjen määräaikaisten työsopimusten lukumäärä ja yhteenlaskettu kesto.

12. Suomessa työntekijän suojan osalta voidaan päätyä tulkintaan, jonka mukaan suoja on kansallisesti säädetty laajemmaksi kuin mitä määräaikaista työtä koskeva direktiivi mainitun Kücük-ratkaisun perusteella edellyttäisi. Edellä kohdissa 7 ja 9 esitetyin tavoin työsopimuslain esitöissä ja oikeuskäytännössä on katsottu toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttö kielletyksi samoissa töissä silloin, jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi. Huomioon ottaen direktiivin luonne vähimmäissuojasääntelynä Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole tarpeen pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta.

Korkeimman oikeuden kannanotto tässä asiassa

Sijaisuudet määräaikaisuuden perusteena

13. Vakiintuneesti on katsottu, että sijaisuus voi olla perusteltu syy solmia työsopimus määräaikaisena. Kaupunki on näyttänyt, että J:lle oli työsopimuksia solmittaessa kerrottu, kenen vakituisen työntekijän tehtävää hän oli hoitanut. Kaupungilla on siten sijaisuuden vuoksi lähtökohtaisesti ollut perusteltu syy solmia J:n kanssa määräaikaisia työsopimuksia. Jäljempänä Korkein oikeus arvioi erikseen sitä, onko kaupungin työvoiman tarpeen kuitenkin katsottava olleen pysyvä. Ensin Korkein oikeus arvioi kuitenkin sitä, onko kaupungilla ollut perusteltu syy solmia J:n kanssa kaksi viimeistä työsopimusta määräaikaisina sen vuoksi, että toimintatapatarkastus oli ollut kesken.

Toimintatapatarkastus määräaikaisuuden perusteena

14. Kaupunki on perustellut kuntaliitokseen liittyneen toimintatapatarkastuksen keskeneräisyyden vaikutusta työvoiman tarpeen pysyvyyteen seuraavasti. Uusi Kouvolan kaupunki muodostui 1.1.2009. Kuntien yhdistymissopimuksessa sovittiin, että palveluverkko säilyy entisellään vuodet 2009 - 2011. Kaupungin ruokapalveluun siirtyi työntekijöitä kahdeksasta eri organisaatiosta. Samalla kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja -organisaatiomalliin. Kuntien yhdistymisen vuoksi sillä oli epävarmuutta työntekijöiden työllistämisen edellytyksistä, koska koko ruokapalvelu oli uudelleenjärjestelyn alaisena. Vuonna 2009 kaupunki käynnisti kouluverkkoselvityksen, jolla toteutuessaan tulisi olemaan merkitystä ruokapalvelutyöntekijöiden määrään koulujen lakkauttamisen johdosta.

15. Korkein oikeus toteaa, että varautuminen toiminnan muutoksiin voi sinänsä olla sellainen lain esitöissä tarkoitettu muu työnantajan toimintaan liittyvä perusteltu syy, joka voi oikeuttaa työsopimuksen solmimiseen määräaikaisena. Tässä tapauksessa kaupunki ei ole kuitenkaan esittänyt tarkkaa ajankohtaa tai edes arviota siitä, koska toimintatapatarkastus tulisi valmistumaan ja koska mahdolliset muutokset J:n tekemissä ruokapalvelutyöntekijän töissä tulisivat voimaan. Päinvastoin, kaupunki on muutoksenhakemuksessaan Korkeimmalle oikeudelle todennut, että muutosten ajankohdat olivat avoinna. Työvoiman tarpeen muutos tai sen kesto ei siten ole ollut osapuolten ennakoitavissa työsopimuksia solmittaessa. Kaupunki ei myöskään ollut sitonut J:n kanssa tekemiensä kahden viimeisen työsopimuksen pituutta toimintatapatarkastuksen valmistumiseen tai työvoiman tarpeen muutokseen taikka kestoon. Työsopimusten päättymisajankohta ei siten ole määräytynyt objektiivisin perustein.

16. Korkein oikeus katsoo, että kaupungilla ei ole ollut perusteltua syytä solmia J:n kanssa työsopimuksia määräaikaisina ajalla 1.8 - 19.9.2010 toimintatapatarkastuksen keskeneräisyyden vuoksi, koska työsopimusten päättymisajankohta ei ole tältä osin määräytynyt objektiivisin perustein eivätkä toimintatapatarkastuksen mahdollisesti aiheuttamat muutokset työvoiman tarpeeseen ole olleet ennakoitavissa. Perusteltua ei ole, että kaupunki voisi siirtää työntekijäasemassa olevalle J:lle sellaista riskiä mahdollisista, mutta vielä ennakoimattomista muutoksista, joka kuuluu työnantajana kaupungin kannettavaksi. Kaupungilla ei siten ole ollut laissa tarkoitettua perusteltua syytä näiden määräaikaisten työsopimusten tekemiseen.

Työvoiman tarpeen pysyvyys

17. Kaupungin työvoiman tarpeen pysyvyyttä vastaan puhuu se, että ajalla 20.4.2006 - 31.7.2010 J:n määräaikaisten työsopimusten perusteena on ollut nimettyjen henkilöiden sijaisuus. Vakituinen työntekijä on voinut palata takaisin hoitamaan tehtäväänsä, minkä vuoksi kaupunki on lähtökohtaisesti voinut pitää työvoiman tarvetta väliaikaisena. Myös lain esitöissä (HE s. 61) on todettu, että kielletystä peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei ole kysymys silloin, kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräaikaisin sopimuksin. Työvoiman tarpeen pysyvyyttä vastaan puhuu myös kaupungin esittämä selvitys kuntien yhdistymisestä ja siihen liittyvistä mahdollisista toiminnan muutoksista. Kuntaliitosten myötä on sinänsä luonnollista, että työvoiman tarvetta on ollut kartoitettava uudelleen. Niin kuin edellä kohdassa 15 on todettu, työvoiman tarpeen mahdollinen muutos tai sen ajankohta ei kuitenkaan ole ollut arvioitavissa jatkettaessa J:n työsuhdetta määräaikaisilla työsopimuksilla.

18. Työvoiman tarpeen pysyvyyden puolesta puhuvat kuitenkin J:n työtehtävien samankaltaisuus, määräaikaisten työsopimusten kesto, niiden lukumäärä, niistä muodostuva kokonaisuus sekä se, että hän oli hoitanut useiden eri henkilöiden sijaisuuksia. J oli työskennellyt noin viiden vuoden ajan kaupungin palveluksessa lähes yhtäjaksoisesti yhteensä 22 määräaikaisessa työsuhteessa samassa toimipisteessä samoissa tehtävissä. Työvoimatarpeen pysyvyyden puolesta puhuu myös se, että kaupunki oli samaan aikaan ylläpitänyt sijaislistaa, jolla se oli jatkuvasti hakenut sijaisia keittiötöihin. Työvoimatarpeen pysyvyyden puolesta puhuu lisäksi se, että asiakasmäärän lisääntymisen vuoksi J:n toimipisteen eli kysymyksessä olevan keittiön työntekijöiden lukumäärä oli lisääntynyt yhdellä J:n työsuhteen päättymisen jälkeen.

19. Työvoiman tarpeen pysyvyyttä arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä siihen, kohdistuuko siihen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa. Kuntaliitoksesta seuraavat toiminnan muutokset saattavat muodostaa tällaisen tavanomaisesta toiminnasta poikkeavan uhan. Erilaiset toiminnan muutokset ovat kuitenkin tyypillisiä kunta-alalla. Kaupungin asiana on ollut osoittaa, että toiminnan muutokset ovat tosiasiallisesti vaikuttaneet juuri J:lle tarjolla olleisiin työtehtäviin.

20. Huomioon ottaen se, mihin johtopäätöksiin hovioikeus on päätynyt näyttöä arvioidessaan, Korkein oikeus päätyy vastaavasti katsomaan, ettei J:n työsopimuksia solmittaessa ollut ollut nähtävissä, että hänen tekemänsä työt tulevaisuudessa tulevat todennäköisesti vähenemään. Se, että keittiöhenkilökunnan määrän tarvetta oli toimintatapatarkastuksessa selvitetty, ei osoita, että määrä myös tosiasiassa tulee vähenemään. Näissä olosuhteissa ruokapalvelutyöntekijän työn tarvetta on ollut perusteltua pitää pysyvänä. Kaupungilla ei siten ole ollut laissa tarkoitettua perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten tekemiseen. J:n työsopimusta on sen vuoksi pidettävä toistaiseksi voimassa olleena.

Työsuhteen hiljainen pidentäminen

21. Asian näin päättyessä tarvetta lausua työsopimussuhteen hiljaisesta pidennyksestä ei ole.

Korvaukset

22. Kaupungin valitus ei anna aihetta arvioida toisin hovioikeuden ratkaisua siltä osin kuin kysymys on irtisanomisajan palkkaan ja lomakorvaukseen sekä työsopimuksen perusteettomaan päättämiseen liittyvästä korvauksesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Tiina Väisänen.